Annastiinan Anttilanmäki (kävelykierros)
Leppoisalla kävelyllä Annastiina kertoilee tarinoita Lahden ihastuttavasta puutaloalueesta, Anttilanmäestä.
Iloisesti Ilonan seurassa
Linjuriautolla Lahessa ja sen laitamilla. Ilona Kuuluvainen on entinen, vanhanajan radiokuuluttaja, joka huumorinkukka rintapielessään vie teidät erilaiselle linjurikierrokselle läpi Lahen lähiöiden ja keskustan. Tarinoiden välissä putkahtelee vanhasta muistista tuttuja radiokuulutuksia ja tärkeitä tiedotuksia menneiltä ajoilta.
Ilona Kuuluvainen – Mitä kuuluu ja näkyy? (museo-opastus)
Radiokuuluttaja menneiltä vuosilta, johdattaa teidät Lahden Radiomäen maisemiin ja Mastolan uumeniin.
Jusu Jänis
Lahden Hiihtomuseon lasten oma opas, jonka kanssa pääsee ihmettelemään mäkihyppytorneja ja nuuskimaan mielenkiintoisia asioita museossa.
Kauko Säädin (museo-opastus)
Kauko on entinen television kaukosäädin, nykyinen lasten oma opas.
Nyt se on museossa, Mastolassa, jossa onkin niiiiiiin paljon kaikkea jännää tutkittavaa ja kerrottavaa, että se mielellään kertoisi niistä teillekin!
Kummituskävely
Kaupunkimme kummitustarinoita, levottomia sieluja ja mystisiä tapauksia. Höysteenä henkäyksen verran rakennusten historiaa ja entisajan uskomuksia.
”Kummitusbussikierros oli, jos mahdollista, vieläkin upeampi kokemus kuin kesäinen Kummituskävely, joka sekin hurmasi tarinallisuudellaan ja taitavan oppaan taidolla.
Erja Wiikillä on myös äärimmäisen miellyttävä kertojan ääni, jota on mukava kuunnella.”
”Se oli upea juttu, kerta kaikkiaan ja hienoja tarinoita.”
”Kävimme kävelyllä. Tykättiin todella. Tarinat kietoutuivat historiaan. Tulemme ehdottomasti uudelleen. Kenties bussiin vuoden päästä. Edes synkkä ja myrskyinen sää ei kävelyä pilannut. Päinvastoin!!!”
Kummitusbussikierros
Tarinoita levottomista sieluista ja mystisistä tapauksista ympäri Lahtea. Höysteenä henkäyksen verran rakennusten historiaa ja entisajan uskomuksia sekä pimeitä tarinoita Halloweenista.
Lahti – Suomen Chicago?
Chicago -vertaukset virisivät 1920-luvulla ja ovat sitkeinä jatkuneet tähän päivään. Lähdetään selvittämään, onko huhuissa perää?
Lahtiska matkalla maineeseen (museo-opastus)
Lahtiska on lahtelainen urheiluintoilija, joka on kiivennyt urheilun huipulle lajissa kuin lajissa… niin, melkein.… Oma ura alkaa hänellä olla ehtoopuolella, mutta veri vetää tuttuihin Salpausselän maisemiin. Niinpä hän on päättänyt jakaa kertynyttä urheilutietämystään sekä omakohtaisia kokemuksiaan muillekin.
Lyytin kyyti
Lyyti hääräili saunottajana Kiirolan saunassa vuosikymmeniä sitten. Tavattu on herraa ja narria, pesty poliisimestaria ja paskakuskia. Ja juoruja riittää…
Tervetuloa hulvattomaan Saunottaja-Lyytin linjurikyytiin!
Marolan piian matkassa (kävelykierros)
Kerrotaan, että Marolan piika sytytti Lahen kylän palon 1877? Salaperäinen mysteeri selviää.
Myllysaari-kävely
Lahden Myllysaareen liittyy merkillisiä tarinoita ja mielenkiintoisia henkilöitä. Sukelletaan historian aaltoihin ja tämän päivän tuuliin idyllisessä saaressa kaupungin kupeessa, jonne pääsemme kävellen siltoja pitkin.
”Oli niin mielenkiintoinen opastus ja olit niin loistava opas Sibeliustalolla eilen, jotta piti tulla heti seuraavana päivänä tänne Myllysaari-kävelylle!”
Pertta Peräkylän ”paskempi” Lahti
Bussilla mennään ja pirtunkorviketta matkaeväänä! Pertta Peräkylä on entisaikojen pimeän viinan myyjä Lahesta. Räväkkää menoa ja tarinointia kaupunkikierroksella, jollaista ei yleensä ole tapana tarjoilla!